Lastenhuone on lapsen oma valtakunta, jossa hän saa leikkiä ja rakentaa mielikuvitustaan rauhasta. On tärkeää, että lastenhuoneesta tulee lapsen näköinen. Lapsen kanssa voi yhdessä päätetään vaikkapa seinien värit. Värit kuuluvat lastenhuoneeseen ja niillä saa yleensä aikaan leikkisän kokonaisuuteen. Sen lisäksi on hyvä, että lapsen huoneessa on tarpeeksi tilaa leikkeihin ja isommalle lapselle läksyjen tekoon.

Lapset saattavat haluta toteuttaa itseään hyvin pienestä pitäen ja esimerkiksi omien piirustuksien seinille laittamista ei tulisi estellä. Päin vastoin, sisustuksessa voi ja pitää ottaa huomioon nämä lapsen itsensä toteuttamisen tarpeet ja esimerkiksi magneettinen liitutaulu tai muistilapputaulu on ihana lisä lastenhuoneeseen. Myös muutkin ideat, kuten majasänky, riippumatto tai kiipeilyseinä voivat sopia isompaan huoneeseen. Vain mielikuvitus on rajana lastenhuoneessa, koska siellä eivät päde tavalliset säännöt.

Lelujen säilytys on yksi lastenhuoneen ikuisuusongelmista. Kuitenkin, lelut kuuluvatkin lastenhuoneeseen ja ne saavat näkyä. Lelujen säilytys voi tapahtua vaikkapa isojen korien avulla ja hyllyssä voi olla tilaa sekä kirjoille, että leluille. Rakkaimmat ja kauneimmat aarteet voi laittaa rohkeasti esille pöydälle tai hyllylle. Korit voivat olla nimetty tiettyjen lelujen mukaan; pehmomelut, autot, nuket ja niin edes päin.

Lastenhuoneen suhteen kannattaa elää hetkessä, sillä lapsi on vain kerran pieni. Mitkään ajattomat ratkaisut eivät päde lastenhuoneessa, kuten muualla asunnossa. Pinterestissä on monta inspiroivaa ideaa.

Published
Categories Taide

Uusimmat viestit