Vintagetyyli on ollut monta vuotta monen, etenkin nuoren naisen suosiossa. Yksi sen alalajeista on muun muassa pin-up, mutta siihen kuuluu myös vaikkapa 40- ja 50-lukujen ihannointi. Vintage näkyy niin vaatteissa, pukeutumisessa, musiikissa, autoissa, elämäntavassa kuin sisutuksessakin. Mikä siis tekee vanhasta ja vintagesta niin ihanaa?

Yleensä vintageharrastus alkaa pukeutumisesta. Kellohame ja kirkkaanpunainen huulipuna antaa arkeen aivan uuden säväyksen, mutta sisustus ikään kuin viimeistelee ja omaksi muodostuneen elämäntavan. Yleensä harrastajat valitsevat tietyn vuosikymmenen, johon haluavat samaistua ja tämä itsensä ilmaisu voi jatkua koko elämän.

Vintagetyylille ominaista ovat kaikki vanha. Muun muassa jazz, Elvis Presley tai Marilyn Monroe saattavat kuulua olennaisena osana vintageharrastajan elämään ja se saattaa näkyä sisutuksessa. Esimerkiksi vanha gramofoni, vinyylilevyt hyllyssä tai kirpputorilta hankitut vanhat valokuvat luovat ihanan vanhan ajan tunnelman. Monet tyylilleen uskolliset hankkivat huonekalunsa ja tavaransa kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista. Esineissä tärkein on niiden tarina ja autenttisuus sekä tietynlainen vuosikymmenten tunnelma.

Montaa vintageharrastajaa eniten viehättää aikakauden naisellisuus: korkeat korot, ihanat kellohameet ja muut kauniit asusteet voivat näkyä myös sisustuksessa. On kauniita kukkatapetteja, ihania samettisohvia ja ihania posliiniveistoksia.

Vintage vetoaa erityisesti nuoriin. On tutkittu, että milleniaalien sukupolvi on ensimmäinen, joilla voi olla elämänpituinen suhde isovanhempiinsa. Heidän vaikutuksensa täten voin näkyä myös sisustuksessa ja vaatetuksessa sekä elämäntavassa. Milleniaaleihin luetaan yleensä vuosina 1980-2000 syntyneet. ja heistä nuorin sukupolvi täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Nostalgisuus on nosteessa milleniaalien ikäluokassa, ja kulutustuotteissa nostalgisuus tulee vasta sitten, kun tuote on ollut hetken pimennossa ja siihen on otettu etäisyyttä. Tämän takia normaalisti kukaan ei toistele omien vanhempien tyyliä vaan etsii inspiraatiota muun muassa isovanhemmiltaan.

Nykyään milleniaaleilla on vähemmän tuloja käytettävissään kuin heidän omilla vanhemmillaan, sillä on työttömyyttä ja asuntolainaa. Tämän takia on hyvin normaalia, että romantisoidaan mennyttä, sitä helpompaa aikaa, jolloin ei ollut vielä huolia ja murheita. Kuitenkin, monet vintageharrastajat muistuttavat, että vanhan ajan estetiikan romantisointi ei tarkoita automaattisesti nykyajan saavutusten kieltämistä.

Vintagevillityksessä kyse on myös jakamistaloudesta ja uudesta nosteesta ekologisempaan yhteiskuntaan. Vanhanajan tyyliset huonekalut ja esineet harvemmin löytyvät muualta kuin kirpputorilta tai varastoista. Ajan patina on normi ja vintageharrastaja harvoin ostaa mitään uutta. Tämä saattaa olla yksi sivuilmiöistä ekologisemman elämäntavan etsimisessä. Milleniaaleista puhutaan usein minä-minä-sukupolvena, mutta he ovat huomattavasti valistuneempia ympäristöstä, kuin yksiään aikaisempi sukupolvi.

Vaikka valtaosa vintageharrastajista on naisia, löytyy myös useita miehiä, joita vanha aika kiinnosta. Heidän keräilykohteensa saattavat olla esimerkiksi kellot, autot tai miksei myös miestenvaatteet. Parhaimmillaan vintage voi lisätä sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Harrastajat ovat yhteisö, joka jakaa ja vaihtaa ajatuksia. Toisaalta se vahvistaa yksilöllisyyttä ja omaa identiteettiä.

Vintageharrastuksen voi helposti aloittaa kirpputoreilla kiertelyllä. Jos on kiinnostunut jostakin vuosikymmenestä, sen vaikutukset voi helposti tuoda kotiin vaikkapa vanhan lampun tai ihanan maton avulla. Myös moderni ja vanha sopivat joskus ihanasti yhteen, jossa moderni hienosti korostaa vanhaa esinettä. Äärimmäisyyksiin ei tarvitse mennä koskaan ja vintageharrastuksessakaan ei kannata pyrkiä täydellisyyteen. Kukaan ei huomaa, jos yhdistät kodissasi iloisesti vaikkapa 50-, 60- ja 70-lukuja. Pääasia on, että tunnet itsesi kotoisaksi pienen nostalgiamausteen keskellä!

Lähde: Helsingin Sanomat

Published
Categories Taide
youplay